Ei mitään masisjaksoja mutta ihan sitä tavallista suomalaista jurrikkasynkkämielisyyttä ja suupielien alaskääntymistä - paitsi niinä päivinä kun se aarinko paesteloo ihan kunnolla.
Ja asiaan, viimeisen kuukauden aikana on mennyt muutama dieetti sillä lailla vasemmalla kädellä taas, mutta vähän isommalla innostuksella kuin tuossa kesä-syyskuussa.
Tässä hieman listauksia niistä, netistä kaapattuna mutta reilusti karsittuna:
Uusi Beverly Hills -dieetti
Teemana ruokien yhdistely ja aterioiden ajoitus. Aamiaiseksi hedelmiä mutta vain yhdenlaisia kerrallaan, eri hedelmien nauttimisen välillä oltava vähintään tunnin tauko. Sitten pari tuntia ennen muuta ruokaa, eikä sitten enää voi syödä hedelmiä. Jos seuraava ruoka sisältää hiilihydraatteja, niiden jälkeen voi syödä vain lisää hiilihydraatteja, tosin mielin määrin. Viljatuotteet, vihannekset ja salaatit luokitellaan hiilihydraateiksi. Viini, brandy, samppanja ja konjakki ovat hedelmäluokassa, kun taas olut ja väkevät viinat ovat hiilihydraatteja. Kun proteiinipitoiset ruoat otetaan mukaan ruokavalioon, niiden osuuden ateriasta on oltava vähintään 80 prosenttia. Hiilihydraatteja ja proteiineja ei saa koskaan nauttia samalla aterialla.
- Hauska, mutta rasittava dieetti. Herää kysymys että jos alkoholia on hedelmäluokassa, voisiko aamupalaksi vetäistä mielin määrin sampanjaa?
Vatsalihakset esiin -dieetti
Kolme ateriaa ja kolme välipalaa, yhteensä 1900 kaloria. Välipalojen ja aterioiden välillä n. 2 tunnin tauko. Proteiinipainotteinen ruokavalio, tosin hiilaritkin sallittuja mutta rajoitettuja. Alkoholi, transrasvat ja fruktoosi rajattu lähes kokonaan pois. Ensimmäisillä viikoilla urheilu on vapaaehtoista, mutta viikoilla 3-6 tehdään 20 minuutin kunto-ohjelma kolmesti viikossa.
- Tuli tehtyä 10 vatsalihasliikettä koko viikon aikana. Tämä on nykyään mun normaalia ruokavaliota, sellaista ylläpitoruokavaliota joten ei kummempaa vaikutusta.
Vesidieetti
Juo 2-3 desiä greippi- tai appelsiinituoremehia ja
kupillinen kahvia / paastoteetä.
Juo aamupäivän aikana noin 2-3 desiä Biotta Digest tai
Wellness-mehua.
Päivällä syö lounaaksi noin 4 desiä kasvislientä ja yksi
kuppi paastoteetä.
Iltapäivän aikana jälleen 2-3 deisä Biotta Digest tai
Wellness-mehua.
Päivälliseksi kasvislientä ja paastoteetä niin paljon kuin
haluat.
Illalla voit nauttia vielä pienen kupin kahvia.
- Unohdin mehut pois joten kävin lounaaksi hakemassa litran mustikkakeittoa kaupasta, vetäisin sen kylmänä. Palelsi ihan sikana... Ainakin 2 litraa vettä päivän aikana. Illalla kasvislientä. -2 kg :D
Vichydieetti
Huom: Dieetin aikana tulee juoda noin 3 litraa kivennäisvettä
päivässä!
Päivä 1:
Aamiainen: Mustaa kahvia.
Lounas: 2 keitettyä kananmunaa, vaihtoehtoisesti koko kurkkua
tai pinaattia.
Päivällinen: Iso vähärasvainen grillattu pihvi, vihreää
salaattia ja hedelmiä niin paljon kuin haluat vain syödä.
Päivä 2:
Aamiainen: Mustaa kahvia ja 1 iso sämpylä, mielellään
täysjyvää.
Lounas: Iso grillattu pihvi, vihreää salaattia ja hedelmiä
kuten haluat.
Päivällinen: Keitettyä kinkkua tai kalkkunaa.
Päivä 3
Aamiainen: Mustaa kahvia ja jälleen sämpylä – mielellään
täysjyvää.
Lounas: 2 keitettyä kananmunaa, tomaattia ja salaattia
kunnes tulet kylläiseksi.
Päivällinen: Keitettyä kinkkua tai kalkkunaa, vihreää
salaattia.
Päivä 4
Aamiainen: Mustaa kahvia ja sämpylä.
Lounas: Yksi keitetty kananmuna, juustoa (vähärasvaista) ja
porkkanaa joko raakana tai keitettynä niin paljon kuin haluat.
Päivällinen: Hedelmiä ja luonnonjugurttia kunnes tulet
kylläiseksi.
Päivä 5
Aamiainen: Mustaa kahvia ja porkkanoita sitrunaamehun kera.
Lounas: Tomaattia ja höyrystettyä kalaa, suosittelemme
lohta.
Päivällinen: 1 iso grillattu pihvi ja vihreää salaattia
kunnes olet kylläinen.
Päivä 6
Aamiainen: Mustaa kahvia ja yksi iso sämpylä.
Lounas: Grillattua broileria, mutta vältä nahkan syömistä.
Päivällinen: 2 keitettyä kananmunaa ja runsaasti
porkkanoita.
Päivä 7
Aamiainen: Sokeritonta teetä ja sitruunamehua.
Lounas: 1 iso grillattu pihvi ja hedelmiä niin paljon että
nälkä lähtee.
Päivällinen: Syö mitä haluat!
- Aloitin suoraan päivästä kaksi ja noudatin suunnilleen tuota dieettiä. Toimii, ei edellisen viikon kaksi kiloa tullut takaisin ennenkuin retkahdin viikonloppuna suklaaseen. :P
Victoria Principalin bikinidieetti
Erittäin vähäkalorinen ja pienien ruoka-annosten dieetti. Lähinnä dieetin
aikana nautitaan vihanneksia, hedelmiä ja vähärasvaista lihaa. Ateriaehdotuksia
on noudatettava tarkasti, eikä mitään saa syödä kello kandeksan jälkeen
illalla. Annoskoot kerrotaan jo valmiiksi, joten varsinaisesti ruoan määrää ei
tarvitse mitata. Monet ruoat ovat kiellettyjä runsaskalorisuutensa tai suola-
tai kofeiinipitoisuutensa vuoksi. Kannattaa syödä kotona, jotta välttäisi
kiusauksen syödä epäterveellisesti eikä keräisi ylimääräisiä kaloreita
lautaselleen. Naisille suositellaan myös kalsiumlisää osteoporoosin ehkäisyyn.
- enpä löytänyt sitä yksityiskohtaista ruokalistaa (etsin ihan tosi paljon, joo joo), mutta jatkan viime viikon vichydieettiä sovellettuna.
Alkaa jo tämä dieettihärdelli väsyttää aika paljonkin mutta juuri tähän vuodenaikaan se on mun kohdalla erityisen tärkeää, sillä pimeys on tehnyt vuosikausia jo mulle tepposet, flunssat sun muut iskee aina tähän aikaan vuodesta ja siksi tulee syötyä helpommin. Ei siis paremmin tai enemmän (no hei, tosi paljon enemmän) vaan helpommin eli leipää, herkkuja jne jne jne...
Seuraavat kolme viikkoa ovat jälleen vähähiilihydraattinen, vähärasvainen ja välimerellinen dieetti. Eli samaa kamaa. Ehkäpä kerkiäisin tänään käydä kasviskaupassa???