Työkaverini ei ole koskaan ollut dieetillä. Minä taas olen kokeillut monenlaisia dieettejä ja kokeiluja, vaihtelevalla menestyksellä (tai menetyksellä). On käyty nestepaastot, Nutrilett-kuurit, juoksukoulut... Ihan kaikkea siltikään ei ole tullut kokeiltua - tosin yleensä kaikilla on jokin tulos tullut vähäksi aikaa. Lyhytjännitteisenä ihmisenä en ole myöskään jaksanut jatkaa kokeiluja pitemmälle tai muuttaa elämäntapojani muuta kuin "huonompaan" suuntaan.
Työni on istumatyötä, ainoa lihas jota harjoitan oikein kunnolla on kieli. Puhuminen ammattina, staattinen päätetyöskentely ja elämänmuutokset ovat molemmilla, sekä työkaverillani että minulla "kasvattaneet ymmärrystämme" vähän enemmän kuin olisimme toivoneet. Vaatekaapissa on jo erikseen hylly kutistuneille vaatteille. Kasvava nuoriso vaatii kotona kunnon ruokaa ja lasten harrastukset minimoivat mahdollisuudet omaan liikkumiseen.
Ennen vuodenvaihdetta työkaverini tuli kertomaan, että jotain asialle pitää tehdä. Koska hän ei ole dieettejä kokeillut, päätti hän alkaa sellaiselle heti vuoden alusta. Eikä ihan mille tahansa dieetille vaan niille kaikille. Ei tietenkään yhtä aikaa, vaan peräperää kaikki dieetit jotka äkkiseltään netistä löytyi. Viikko kerrallaan ja dieetti vaihtuu toiseen. Haaste kuulosti niin mahdottomalta että pakkohan minun oli lähteä mukaan. Taustatueksi ja kaveriksi.
Tarkoitus on ottaa dieetit tosissaan muttei vakavissaan. Kahvipöytäkeskusteluissa joku ihmetteli että miksi pitää rääkätä itseään tuolla tavalla, miksei voisi vain lisätä liikuntaa ja syödä terveellisemmin? No, siksi että elämässä pitää olla haasteita. Jos aletaan dieetille niin aletaan sitten kunnolla, ei nirhitä asiaa vaan haukataan sellainen pala joka sitten jääräpäisesti pureskellaan ja niellään.
Tavoitteena on terveemmät elämäntavat (poliittisesti korrekti tavoite), elimistön puhdistuminen (terveydellisesti korrekti tavoite), hoikempi ulkonäkö (kosmeettisesti korrekti tavoite) ja itsensä voittaminen (julkisesti ja sosiaalisesti korrekti tavoite).
Aloitimme heti tammikuun alusta Aakkosdieetillä ja erilaisia vaihtoehtoja on vuoden loppuun saakka. Katsotaan miten pitkälle päästään....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti