VLCD tulee muistaakseni sanoista Very Low Calory Diet. Idea on parin viikon ajan korvata ateriat esimerkiksi Nutrilett-patukoilla, keitoilla, juomilla, aterioilla jne. Dieetissä korvataan ensimmäisen viikon ajan kaikki ateriat erittäin niukkaenergisillä ravintovalmisteilla eli ENE-tuotteilla. Annosteluohjeen mukaan käytettynä niistä saadaan riittävästi vitamiineja, kivennäisaineita sekä välttämättömiä rasva- ja aminohappoja. Silti energiansaanti dieetin aikana jää vain 600 - 800 kilokaloriin vuorokaudessa. Ravintovalmisteiden lisäksi dieetin aikana nautitaan ainoastaan energiattomia juomia sekä kasviksia. Ensimmäisen viikon jälkeen tavoitteena on säännöllinen, 4 - 5 aterian rytmi niin, että vain yksi aterioista korvataan ateriankorvikkeella. Muilla aterioilla syödään runsaasti kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljatuotteita ja kohtuullisesti vähärasvaista lihaa, kalaa, kasvisruokaa ja maitotuotteita. Dieetti ei ole suositeltavin vaihtoehto henkilöille, joilla on taipumusta ahmintaan. Esimerkiksi lounaan korvaaminen ENE-valmisteella saattaa vaikeuttaa syömisenhallintaa illalla.
Tämähän on mulle tuttua, Nutrilettia olen silloin tällöin korvikkeeksi ostanut ja kerran pari sen viiden päivän kuurinkin vetässyt. Toisella kertaa siitä ei ollut mitään hyötyä kun olin silloin energiajuomakoukussa ja hörpsin niitä pitkin päivää. Kun jätin ne pois niin nyt taas helpottaa. Täytyy myöntää että kokemuksesta ei ole hyötyä tämän dieetin aikana. Koska tiesin, mitä on tulossa, alkoi aivot raksuttaa heti kierroksilla että miten dieettiä voisi kiertää. No päätin kuitenkin että ei tehdä asiasta maailmaa kaatavaa ongelmaa ja aloitin maanantaina ihan normaalisti, tiistaina oli migreenikohtaus joka veti elämän sekaisin, keskiviikkona sain ilmaisen kevyen lounaan ja pihi ihminen ei sitten tosiaan väistä näitä tilanteita. Torstaista alkaen on tuntunut hyvältä.
Vyö solahti taas yhden pykälän tiukemmalle eli kokonaistulos näin neljän viikon dieettikokeilujen jälkeen on kaksi pykälää vyöstä ja 1-4 kiloa vaakalukemista - riippuen tosiaan laitteesta. En luota siihen joka näyttää isompaa pudotusta. Siinä on jotain hämärää. Ja vatsan seudun pieneneminen voi tosiaan olla vain turvotuksen hidasta häviämistä, sekä vatsalaukun pienentymistä. Tietenkin sitä alkaa jo toivoa että jotain näkyvääkin hyötyä olisi näistä dieeteistä mutta samoista paikoista ne paidat ja housut kirraa kuin ennenkin.
Muistaakseni tässäkin dieetissä suurin ongelma oli se, mihin ihmeen väliin ne välipalaliemet nauttii. Onneksi ne on lämpimiä liemiä, se kasvisliemi esim. on aika hyvää, Slurps, näillä pakkasilla. En kuitenkaan totuuden nimessä ole kerinnyt/muistanut/halunnut syödä niin usein kuin dieetti vaatisi eli voi olla että mettään menee ja rankasti. Kassellaan miten menee, kuuluu sanonta ja viikonloppu olisi tarkoitus mennä näillä VLCD -pussikeitoilla vielä. Ensi viikolla koitetaan osa aterioista pitää normaaleina (mikä on enää normaalia dieettien kestäessä näin kauan?) ja esim. lounaalla vedetään noita ateriapatukoita. Nami nami.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti