keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

ONGELMAKOHDAN MUUTTAMINEN RUOKAVALIOSSA


 ... eli ZEN ja ruokavalio.


Viime viikon omenadieetti oli mukava ja jatkan itse aktiivista omenanpopsintaa vielä tälläkin viikolla, sillä tälle viikolle ei ole varsinaisia ruokavalio-ohjeita. Meidän nimittäin tulee miettiä nyt tässä oman elämäntavan, ruokailutavan, liikuntatavan vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin, sekä tehdä tarpeellisia korjauksia. Pohdintaa tulee käydä esim. jos löytyy jokin selkeä ongelma johon voi puuttua, huonojen tapojen korvaaminen jollain muulla, liikunnan ja levon yhdistelmät...
No tätähän on tietysti pohdittu koko kevään ajan erilaisissa yhteyksissä, sekä erilaisilla tavoilla jo muokattukin elämätä;
En syö enää pikaruokaa. Iltanapostelu on sen sijaan ongelma, johon on ratkaisuna a) terveellisemmät naposteltavat, b) säännöllinen ja riittävän täyttävä ilta-ateria, c) monesti sitä syö väsymykseensä joten aikaisemmin nukkumaan, mars. Ateriarytmi on epäsäännöllinen yhä vieläkin, unirytmi on niin säännöllinen että vähäkin valvominen tuntuu. Välipalat ovat lähinnä omenia nykyään. Käytän alkoholia ja limppareita hyvin  harvoin ja kohtuudella. Karkit ja suklaa ovat uhmakapinaa tai palkintoja, niiden korvaamiseen pitää keksiä jokin muu tapa/tuote. Suolaisten himoa ei ihan hirveästi ole, toisin kuin työkaverillani joka taas sanoo että hänellä ei makea maistu. Näin me olemme yksilöitä, yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, sanotaan. 
Joka tapauksessa, pelkkä ongelmakohdan tunnistaminen ei riitä eikä myöskään päätös siitä, että jotain pitää asialle tehdä. Jos sitten ei kuitenkaan saa elämäänsä muutettua edes pientä askelta, voi koko homma romahtaa, tulla paineita ja itsetunnon alenemista ja sitä kautta retkahtaa taas vinoon "kun mä nyt oon vaan tällainen". Joskus tarvitsee tukea ja apua muualta.
Tässä voi mennä aika syvällekin, jopa ihan siihen asti että onko ongelma oikeasti ongelma, miksi pitäisi noudattaa jotain tällä hetkellä pinnalla olevia terveysohjeita, jos kerran olemme yksilöitä? No siksi että vaikka sitä kuinka äyväisi vastaan, oikeassa ne ovat suurimmassa osin. Kuinka fanaattinen on sitten niiden noudattamisessa, se onkin eri asia. 

Mihin sitten pitäisi pyrkiä? Uusia toimintamalleja ja korvaavia tapoja opetellessa on hyvä muistaa että vanhasta olisi päästävä pois samalla. Työmatkapyöräily auton sijaan (paitsi jos on matkaa 20km kuten mulla). Sohvalöhön sijasta iltaruuan ja iltapesujen välissä voisi käydä vaikka iltalenkillä. Pikkuinen korttelinympärikävely ensin, siitä sitten vähän kerrassaan pidentämään matkaa. Muistaen ettei se matka tapa vaan vauhti. Tietenkin jos liikunta tai ulkoilu ei ole "sun juttu" niin kaikenlaista muutakin voi aina puuhailla. Kaivaa vaikka se lautapeli esiin ja sen sijaan että lapset tuijottavat ruutua yksin, voi lautapeli-ilta olla todellakin piristävä vaihtoehto. 
Ja se sinnikkyys, että kokeilun jälkeen homma oikeasti jatkuu uudella tapaa, ei liusuta vahingossa vanhaan. 
Ja se mielekkyys, että uusi suunta ja toiminta on mieleistä ja mieluista.

Syvällisiä mysteerejä pohtien laskeudunkin sitten lomalle. Seuraavien viikkojen aiheita ovat mm. Paleodieetti (laihdu kuin luolamies!!!), Ruuan kalorimäärän laskeminen ja Scarsdale-dieetti. Palailen varmaankin niistä kirjoittamaan jossain vaiheessa, mutta en välttämättä säännöllisesti koska loma.

Aurinkoista keskikesää!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti