torstai 28. kesäkuuta 2012

NÄKKILEIPÄDIEETTI


Kuka muistaa Mikko Kivisen näkkileipäkuurin, jolla hän sai itsensä puolitettua (melkein)?? Hän söi päivässä kaksi palaa näkkileipää eikä mitään muuta. Pikkuisen nousi karvat pystyyn kun kuulin että meilläkin on näkkäridieetti tulossa, kunnes selvisi että tämä meidän versiomme onkin astetta järkevämpi. Näkkileipädieetin ajatuksena on säännöllistää ja järkeistää ruoka-annosten kokoa. Joka ruualla syödään yksi (1) viipale näkkileipää ja sen päälle voikin sitten kasata melkein mitä mieli tekee, lihaa, kanaa, kalaa, juustoa, sieniä, kasviksia, vihanneksia, yrttejä... Välipaloina saa syödä marjoja sekä hedelmiä (vähäkalorisia) mutta jostain syystä ei banaania, viinirypäleitä tai kirsikoita. Miksi juuri noita, en ymmärrä. Juomat kevyitä, ei olutta eikä makeita juomia. Vesi on parasta.

Eli teemme siis herkkuvoileipiä näkkäristä, joita syömme aamulla, lounaaksi ja päivälliseksi. Minun päivittäinen näkkärini on yleensä sisältänyt (päälltänyt) salaatinlehden, muutaman viipaleen ohutta keittokinkkua (kerran paistoin pihvin siihen päälle), juustoviipaleen, tomaattia/kurkkua/paprikaa ja namnam kevätsipulia (anteeksi työkaverit, kurlailen kyllä suuvedellä). Välipalana ja satunnaisiin iltanälkähetkiin on kulunut pussillinen omenia. Eilen kyllä oli päällykset loppu joten söin näkkärini mikrossa lämmitettyjen sekavihannesten kanssa. Mutta dieetin henki säilyi, vaikkei kirjainta noudatettukaan.

Mikäs siinä, tämä on kiva ja simppeli dieetti ja suomalaiselle näkkärinsyöjälle ihan sopiva. Näin neljäntenä päivänä tähänkin voi jo tottua, vaikkei missään vaiheessa pahalta tai vaikealta ole tuntunutkaan. Juhannuksen tuomien paluukilojen sulattaminen on ehkä toiveunta mutta kilojen kariseminenhan ei ollutkaan pääasia vaan dieettikokeilut. Tätä kun toistaa ääneen itselleen niin ehkä jossain vaiheessa uskon siihen.

Ensi viikolla tehostetaan sitä omenansyöntiä.

4 kommenttia:

  1. Minulla juhannuksen aikana tullut parin kilon nousu hieman lähti taas takaisin päin, eli laskusuuntaan. Näkkileipää ei ole tullutkaan syötyä aikoihin ja totesin että sehän on ihan hyvää. Tosin viikonloppuna teki sitten jo mieli syödä ihan leipää... Kalorithan tässä ei liian ylös mene kun ei sen yhden leivän päälle nyt niin kovin paljon tavaraa saa mahtumaan... :)

    VastaaPoista
  2. Hei mitenkäs on tuo näkkärikuuri nyt sitten mennyt? itseänikin kiinnostaisi toimiikose oikeasti?

    VastaaPoista
  3. Moi, näkkärikuuri kesti sen viikon ja toimi oikein hyvin, eikä näkkärikään alkanut ahdistaa. Näkkärikuuri toimii varmasti tosi hyvin silloin, kun haluaa tehdä kropalle puhdistuksen jos aikoo muuttaa ruokavaliotaan runsaammin. Näkkäri erilaisine päällyksineen on myös mainio välipala, jota rouskuttelen vielä näin dieettivuoden jälkeenkin joskus. Se, toimiiko se näkkärikuuri sinulla, selviää vasta kun kokeilet sitä itse.

    VastaaPoista
  4. "mutta jostain syystä ei banaania, viinirypäleitä tai kirsikoita. Miksi juuri noita, en ymmärrä."

    Siksi etta niissa on suhteellisen runsaasti hedelmasokeria ja kaloreita --> verensokeri ei pysy riittavan tasaisena, mika puolestaan aiheuttaa nalantunnetta??

    VastaaPoista