keskiviikko 22. elokuuta 2012

STILLMANIN DIEETTI


No tässäpä dieetti, jota noudatan mielelläni!

Erittäin yksinkertainen: syödä saa vain rasvatonta lihaa, kanaa, kalaa, maitorahkaa ja keitettyjä munia. Lisäksi saa juoda teetä tai kahvia, mutta välttämättä pitää juoda kahdeksan lasia vettä päivässä.

JEEE!! Vihdoin jotain helppoa ja yksinkertaista jota orjallisesti noudattamalla ja ilman sovelluksia ja kiertelyitä voi päästä arkipäivissä eteenpäin. Liha pitää nälän mukavasti poissa ja simppelit vaihtoehdot myös rajoittaa mielitekoja sekä naposteluja. Ainoa tuon listan ulkopuolinen on kahvimaito, josta en jääräpäisesti suostu luopumaan.
Valitettavasti täytyy tunnustaa että vahinkonaposteluja on tullut, maanantaina löysin itseni jääkaapilta,  kädessä kirsikkatomaatteja ja oletuksena että olin muutaman jo syönyt. Hyi minua. Eilen taas löysin mielettömän tuottoisan puolukkapaikan ja jouduin ihan väkisin testaamaan sitä makua ja kypsyystasoa parin kourallisen verran. Ehkä nämä kuitenkin lasketaan sellaiseksi vitamiinilisäksi??
Keitettyjä munia on tullut syötyä alkuviikosta ainakin parin viikon verran ja maitorahka on yllättävän hyvää ihan sellaisenaan. Katsotaan tursuuko nämä korvista loppuviikosta, koska vaikka helppo, yksinkertainen ja selkeä ruokavalio on sitä mitä toivoisin, on kuitenkin totta myös se, että samaan ruokaan kyllästyy kohtuunopeasti. Toisaalta en ole kyllä vielä viritellyt sellaisia ateriakokonaisuuksia jossa olisi esimerkiksi paistettua kalaa, rahkaa kastikkeena ja kananmunaviipaleita koristeena... Tätä täytyy kehitellä. Tai lehtipihviin käärittyjä kananrintafileitä uunissa....
Voi hitsi, nyt tuli nälkä ja lounaaseen on vielä pari tuntia.
Viimeisen kuukauden aikana kadoksissa ollut motivaatio ei yllättäen nostanut painoa, eikä sen kummempaa muutakaan mutta antoi aikaa tehdä ajatustyötä. Löysin myös kevätsiivouksen (heinäkuussa toteutettu) yhteydessä parin kolmen vuoden takaisen kehon koostumusmittauksen joka tehtiin sillä kahvallisen vaa'an näköisellä laitteella. Oli mielenkiintoista katsoa ja tulkita tuloksia. Painoa oli silloin vain muutama kilo enemmän kuin nyt, mutta silti pudotustarve soveliaaseen normipainoon oli toistakymmentä kiloa. Pikaisen laskutoimituksen perusteella mun pitäisi pudottaa vielä kymppi että olisin tilastojen ja kansanterveystieteen mukaisessa ihannepainossa ja elimistö huutaisi hurraata sekä elinikälaskuriin voisi lisätä muutaman vuoden.

Huh ja jee. Tätä dieettiä voisi jatkaa koko viikonkin eikä vain unohtaa viikonlopuksi, sillä oletuksena on että tämä tehoaa koska pitään nälän poissa. Ja vesi.

Ensi viikolla kokeillaan sitten sitä mitä karppausskeptikot ja ihmettelevät työtoverit suosittelevat eli suomalaisiin ruokailutottumuksiin perustuvaa ruokavaliota. Syö järkevästi ja oikein niin maailma pelastuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti