torstai 23. helmikuuta 2012

BEST LIFE

Best Life-dieetti on liikuntafysiologi Bob Greenen (Oprahin personal coach) luoma dieetti, jonka tavoitteena on pysyvä painonpudotus. Dieetin idea on yksinkertainen - liiku enemmän ja syö vähemmän kuin kulutat.
Daa.
Tämä dieetti on ymmärtääkseni kuitenkin tieteellisesti todistettu toimivaksi ja pyrkii tosiaan yksinkertaisella ja pitkäjänteisyydellä pysyvään elämäntapamuutokseen.

Tämä on oikeasti pitkän tähtäimen ohjelma, jota näin viikossa tai kahdessa on hankala toteuttaa. Dieetissä on kolme vaihetta. Ensimmäisessä lisätään liikuntaa ja näin potkitaan aineenvaihduntaa liikkeelle. Lisäksi syödään kolme ateriaa, yhteensä n. 1700 kcal päivässä. Viimeinen ateria syödään vähintään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Ei suurempia rajoituksia syömiselle.Tämän vaiheen pitäisi kestää vähintään kuukauden verran. Meidän "viikko pari kerrallaan" -dieetissä tämä lähinnä tuntuu pitkästä aikaa normaaliviikolta.
Toisessa vaiheessa lisätään liikuntaa ja vähennetään kalorimääriä ja syödään terveellisemmin, kesto myös vähintään kuukauden ajan. Tyhjät kalorit ja epäterveelliset ruoka-aineet vähennetään tässä vaiheessa pois ruokavaliosta. Lisäksi toisessa vaiheessa käydään läpi syömisen psyykkistä ja emotionaalista puolta. Viimeinen vaihe sisältää oman liikunta- ja ruokavalio-ohjelman loppuelämäksi.

Atkinsin jälkeen tässä on ihan ihmeissään kun voi periaatteessa syödä mitä tykkää. Itselläni on Atkinsin huuman jälkeen tullut kilo takaisin, mutta kokonaispudotus on yhä -5 kg. Ja se vyö on nyt siis neljä pykälää tiukemmalla. En ole oikein osannut vielä suhtautua tähän dieettiin oikein eikä ole työkaverinikaan. Liikunnan lisääminen tähän vuodenaikaan on vähintäänkin haastavaa. Pihalle pitäisi päästä, kotona on kaikki tietokoneet ja telkkarit varattu ja niiden luota pitää perääntyä teinien varoittavan murinan säestyksellä. Maksulliseen jumppaan en pysty aikataulujen rajoissa ja omatekoinen olkkarijumppa on tylsää ja lähes mahdotonta alituisten keskeytysten vuoksi.
Ajoituksellisesti tämä on tosi hankala, työpäivät on venyneet tällä viikolla pitkiksi ja illat ovat olleet täynnä muuta puuhaa joten liikunnan lisääminen on ollut oikeasti melko mahdotonta. Niin orjallinen laihduttaja en ole että lähtisin 23 jälkeen illalla lenkille. Koirankusetus jossain välissä saa riittää, tosin ne lenkit olen vähän venyttänyt pidemmiksi. Lisäksi tälle viikolle on sattunut erilaisia tapahtumia joissa on saanut ilmaista ruokaa (!!!) ja peruspihinä en noista luista. Tosin ihan kukkuralautasellista en ole ottanut, vaan taputtelen itseäni henkisesti olalle kun on vain yksi karjalanpiirakka ja croissant lautasella. Koskaan en ole tykännyt myöskään kalorien laskemisesta joten arviosta olen vetäissyt (pieleen) kalorimääriä. Mulla on tällainen hassu syy kalorilaskurivastaisuuteen, kalori muistuttaa espanjan kielen sanaa lämpo (calor) joten vain lämpimässä ruuassa on kaloreita, eikö? :D
Viitsivitsi, eihän se niin ole.

Best Life-dieetin ohjeistus on vähän heikonlaista, Best Life -dieetin ohjeita saa englanninkielisiltä nettisivuilta ja osa vinkeistä ja infosta on maksullista. Ihan kuin alkaisin maksaa siitä että saan toteuttaa perusohjetta: Syö vähemmän kuin kulutat. Ilmeisesti en ole vielä päässyt käsiksi noihin syömisen psyykkisiin ja emotionaalisiin tekijöihin. Katsotaan miten jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti